Karo Hämäläinen: Erottaja. WSOY, 2011. 462 s.
Karo Hämäläisen Erottaja on ajatuksia herättävä romaani. Teos on lukukokemuksena vaikeasti tulkittava, vaikka trillerimäinen tarina tempaa lukijan mukaansa. Mielestäni Erottajan suurin haaste on lukijan kannalta siinä, ettei sen sanomasta ole helppoa saada kiinni.
Tarina sijoittuu syksyyn 2008 keskelle finanssikriisiä. Tarkastelunäkökulmana on Suomen legendaarisimman sijoitusrahaston, Erottaja Altiuksen, joka on myyty aiemmin ruotsalaisyritykselle, tapahtumarikas ja traaginen viikko keskellä talousmyrskyä. Sijoitusrahaston kiiltävän ulkokuoren sisältä paljastuu mätää. Ihmisten ikävimmät luonteenpiirteet nousevat esiin.
Karo Hämäläinen kirjoittaa blogissaan Erottajan kertovan ensisijaisesti ihmisistä. Arvioon on helppo yhtyä. Päähenkilöt herättävät ainakin minussa kielteisiä tuntemuksia ihmisten pahuudesta sekä ahneudesta. Olemmeko kaikki luonteeltamme ahneita oman edun tavoittelijoita? Tuntemus vahvistuu, kun kertoja ei moralisoi henkilöhahmoja.
Erottajaa on tarkasteltava myös yhteiskunnallisesta viitekehyksestä. Miksi joku haluaisi muuten kirjoittaa yhteiskunnallisen myllerryksen keskelle sijoittuvan tarinan? Kaiken lisäksi Erottaja on ongelmien syntipukiksi syytetyn finanssisektorin sisälle sijoittuva ja sen kielelle (jargonille) kirjoitettu teos.
Lukijan on pääteltävä itse, mitä kirjailija haluaa sanoa. Hämäläinen on oikeassa siinä, ettei Erottajassa ole yhteiskuntakriittistä painotusta. Tässä piileekin teoksen ongelmallisin kohta. Tarinan puitteet saavat lukijan odottamaan, että finanssisektori ja markkinatalous saisivat lopussa synninpäästön tai tuomion.
Lukijan käteen jää kuitenkin ainoastaan päähenkilöiden ahneesta ja katalasta luonteensa syntyvä voimattomuuden tunne. Tässä lienee Erottajan merkittävin, lisäkysymyksiä herättävä sanoma.
Pitäisikö meidän jättää erilaisten sosiaalisten ja yhteiskunnallisten rakenteiden, kuten kapitalismin ja finanssimaailman moralisointi vähemmälle, ja keskittyä pohtimaan ihmisyyden nykytilaa?
0 kommenttia:
Lähetä kommentti