Sivut

lauantai, 21. tammikuuta 2012

Äänestä muutosta, äänestä Väyrystä!

Kävin äänestämässä maanantaina Kouvolan kaupungintalolla numeroa neljä eli Paavo Väyrystä. Oman ehdokkaan löytäminen ei ollut vaikeaa. Suosittelen kaikkia tekemään huomenna vastaavan äänestyspäätöksen.

Väyrynen ei ole ehdokkaana täydellinen, eikä kantamme mene aina yksiin. Kahdeksasta tarjolla olevasta hän on kuitenkin selkeästi paras.

Halusin painottaa valinnassani ehdokkaan ulko- ja turvallisuuspoliittista osaamista sekä kokemusta. Tällöin jäljelle jäivät Väyrynen, Lipponen ja Haavisto. Lisäksi halusin kestävän kehityksen ja ympäristöystävällisen yhteiskunnan puolesta toimivan presidentin, joka painottaa henkisiä arvoja materialismin ja talouskeskeisen eetoksen sijaan. Tällöin kyseeseen tulivat ainoastaan Väyrynen sekä Haavisto.

Eurooppa-myönteisenä Väyrysen kannat tuntuvat minusta ajoittain turhan rajuilta. En voinut kuitenkaan olla sivuuttamatta Paavon näkemyksiä globalisaation hallinnasta, kehityspolitiikasta, lähialueyhteistyöstä sekä hänen liberaalia, keskittämistä vastustavaa perusideologiaansa. Väyrysen kokonaisvaltainen lähestymistapa yhteiskuntamme haasteisiin sekä tulevaisuuteen katsova ote käänsivät pelin selkeästi hänen edukseen.

Kävi huomenna miten tahansa, toivon Väyrysen ja Haaviston kannattajien paiskaavan hyvän kisan jälkeen kättä ja pohtivan yhteistyötä toisella kierroksella. Maailmanlaajuiset ongelmat sekä materialistiskeskeisen yhteiskuntamuotomme kriisi osoittavat politiikan suunnanmuutokselle olevan todellista tarvetta.

1 kommenttia:

Raimo kirjoitti...

TV1n vaalikeskustelu 19.1.2012, 17 minuutin jälkeen Paavo Väyrynen :

"Viime keväänä ja kesänähän kävi niin, että ei tutkittu kaikki hallitusvaihtoehtoja. Minun mielestäni olisi pitänyt tutkia sellainenkin mahdollisuus, että olisi ollut sosialidemokraattinen pääministeri, ja olisi heidän johdollaan pyritty saamaan perussuomalaiset hallitukseen. Tätä ei nyt tehty, vaan omaksuttiin sellainen uusi tulkinta, että suurimman ryhmän edustajalla on oikeus muodostaa mikä tahansa hallitus, jonka hän suinkin saa aikaan. Ja näin meille syntyi hallitus, joka on häviäjien hallitus, jonka kokoonpano ei vastannut eduskuntavaalien tulosta."

http://tuus.weebly.com/hallitus.html